Ajankohtaista

Korean PRE tour - JCI Finlandin delegaatio Soulissa

Kun kävi ilmi, että JCI:n maailmankokous järjestetään Taiwanissa, sain idean järjestää PRE tourin Etelä-Koreaan. Olen itse asunut Koreassa kaksi vuotta ja minulla on sinne paljon yhteyksiä. Reittivalinta oli käytännöllinen, sillä Souliin pääsee suoralla lennolla ja sieltä on lyhyt matka Taiwaniin. Erittäin hyvä syy lähteä maailmankokoukseen Korean kautta!

Tavoitteena oli yhdistää suomalaisia JCI-kavereita ja tutustua JCI Korean toimintaan. Etsin osallistujia JCI:n somekanavissa, ja mukaan ilmoittautui kymmenen jäsentä eri puolilta Suomea. Osallistujia oli muun muassa JCI Keskuspuiston kamarista, Jyväskylän Nuorkauppakamarista, Tampereen Nuorkauppakamarista, JCI Unitedista ja Lohjan Nuorkauppakamarista. Koreasta saimme seuraamme useita paikallisia jäseniä ja senaattoreita. Yhteyden saaminen korealaisiin kamareihin ei ollut helppoa, mutta lopulta sain yhteyden Seoul-Dongdaemun senaattoriin Jong Kyu Yoohon, joka toimi paikallisoppaanamme koko reissun ajan.

Saavuin Koreaan hieman muita aikaisemmin. Tapasimme Jong Kyun jo ensimmäisenä iltana ja menimme yhdessä illalliselle. Seuraavana päivänä hän vei koko ryhmän tutustumaan JCI Korean pääkonttorille, jossa esiteltiin järjestön historiaa, tiloja ja pienimuotoista museota. Pääkonttorilla oli esillä muun muassa palkinto, jonka JCI Korea sai vuonna 1976 ylitettyään 500 000 jäsenen rajan.




Kuvat: JCI Korean pääkonttori sekä museo

Pääsimme osallistumaan myös senaattorien kokoukseen ja sen jälkeen yhteiselle illalliselle. Illallinen oli kulttuurielämys: suomalaiset ja korealaiset istuivat eri pöydissä, ja jokainen senaattori tuli yksitellen tervehtimään meitä. Jokaisen kohtaamisen yhteydessä otettiin perinteinen soju-shotti. Koreassa senaattorit ovat erittäin arvostettuja, ja JCI:n yläikäraja on 45 vuotta.

Torstaina ohjelmassa oli tutustumista Soulin nähtävyyksiin, kuten kuninkaalliseen palatsiin, ja illallinen koko ryhmän kesken. Perjantaina vierailimme Suomen Soulin-suurlähetystössä, jossa suurlähettiläs Jyri Järviaho otti meidät vastaan. Mukana oli myös korealaisia JCI-jäseniä. Keskustelimme maiden välisistä suhteista, kulttuurierojen vaikutuksesta yhteiskuntaan sekä esimerkiksi terveydenhuollon rakenteista ja väestökehityksestä.
Kuvat: JCI Finlandin delegaatio ja JCI Korean senaattoreita vierailulla Suomen suurlähetystössä koreassa.

Perjantai-iltana järjestettiin vielä yhteinen illallinen kaikkien suomalaisten ja korealaisten osallistujien kesken – totta kai nautimme perinteistä Korean BBQ:ta. Viimeisenä eleenä annoimme oppaallemme Jong Kyulle suomalaisen lahjan kiitokseksi hänen panoksestaan.

Matka oli loistava tapa aloittaa maailmankokousmatka. Jatkoimme yhdessä Taiwanin konferenssiin, jossa Jong Kyu esitteli meidät JCI-jäsenille ympäri maailmaa. Hän todella tuntui tuntevan kaikki, sillä hän on toiminut World Foundation -komiteassa.

Matka tarjosi ainutlaatuisen näkökulman korealaiseen kulttuuriin ja JCI-toimintaan. Se herätti myös ajatuksia siitä, miten voisimme Suomessa kehittää kansainvälistä toimintaa ja hyödyntää JCI:n globaalia verkostoa. Pohdimme muun muassa twinning-mahdollisuuksia ja jopa ajatusta alueellisesta twinning-kamarista A-alueelle.
Made on
Tilda