Eurooppa-kilpailuissa Keskuspuiston joukkueessa olivat mukana kapteeni Laura Merisaari, ensimmäinen puhuja Hanna Muukka sekä toinen puhuja Minna Karjalainen. Viime syksyn alue- ja kansallisessa kilpailussa ensimmäisenä puhujana oli Anita Härkönen.
”Debattimatkamme alkoi viime syksynä pääkaupunkiseudun debattiklubista, josta tie vei ensin voitokkaasti aluekilpailuihin ja sitten kansallisiin kilpailuihin. Määrätietoisuus, tiimityöskentely, debattituntemus ja argumentointitaito ovat olleet joukkueemme vahvuuksia aivan alkumetreiltä lähtien”, toteaa joukkueen kapteeni Merisaari.
”Debatti-innostus on ollut nuorkauppakamarissa käsin kosketeltavissa, ja hyvästä osaamisen tasosta kertoo jo se, että aloitimme alue- ja kansallisissa kisoissa eri kokoonpanolla ja pystyimme pitämään saman hyvän tason, vaikka joukkueessamme vaihtui jäsen ennen kansainvälisiä kilpailuja”, jatkaa Minna Karjalainen.
Keskuspuiston joukkue debatoi alkuerissä Moldovaa vastaan, puolustaen aihetta Young people have never been better positioned for entrepreneurial development, vapaasti suomennettuna Nuoret eivät ole koskaan olleet paremmassa asemassa kehittääkseen yrittäjyystaitoja. Välierissä vastassa oli vierailevana tähtenä New York Cityn joukkue, joka puolusti aihetta It is important that businesses acknowledge and take sides on political issues, even if it isolates a consumer demographic – Yritysten tulisi huomioida ja ottaa poliittisesti kantaa, vaikka se aiheuttaisi tiettyjen kuluttajaryhmien menetyksen. Finaalissa Keskuspuisto kaatoi Irlannin puolustaen aihetta To remain competitive in their industry, the future of work and education must continue to provide remote and online opportunities for young people – pysyäkseen kilpailukykyisinä, työelämän ja koulutuksen tulee jatkossakin tarjota nuorille virtuaali- ja etämahdollisuuksia.
”Debatointitaidoista on myös suoraa hyötyä työelämään. Enää ei mene sormi suuhun tiukkojenkaan kysymysten edessä, vaan debatoinnin tuomilla taidoilla on helppo selvitä myös improvisoiduista esiintymistilanteista”, toteaa joukkueen ensimmäinen puhuja Hanna Muukka.
Joukkueen matka jatkuu vielä syksyllä nuorkauppakamarien debatoinnin maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään nuorkauppakamarien maailmankokouksen yhteydessä marraskuussa. Nuorkauppakamarille tyypilliseen tapaan opitut uudet taidot laitetaan verkostossa myös tehokkaasti kiertämään. Luvassa on mm. debattikoulutuksia ja -valmennuksia koko jäsenistölle, sekä valmennusta ensi syksyn alue- ja kansallisissa kilpailuissa menestyville.
Lisätietoja:
Keskuspuiston Nuorkauppakamari – Helsinki ry
Kilpailujoukkueen kapteeni
Laura Merisaari, etunimi.sukunimi@jci.fi
Keskuspuiston Nuorkauppakamarista:
Nuorkauppakamari on kansainvälinen kehittymis- ja kouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Toiminta on tarkoitettu kaikille alle 40-vuotiaille itsensä kehittämisestä ja kouluttautumisesta kiinnostuneille. Nuorkauppakamarit vaikuttavat yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä. Keskuspuiston Nuorkauppakamari - Helsinki ry on perustettu vuonna 1986. Toimintamme on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta sekä voittoa tavoittelematonta. Olemme osa kansainvälistä Junior Chamber International (JCI) -verkostoa, jossa on yli 200 000 jäsentä maailmanlaajuisesti.