Ensimmäinen kokousilta alkoi riemukkaan rennoissa etkoissa kepulaisten kesken, edellisen päivän ikimuistoista Keskuspuiston 35-vuotisgaalaa fiilistellen. Juhla oli näin etäajan haasteista huolimatta sitäkin arvokkaampi, onnistuneesti järjestetty ja yhteisöllinen kokemus. Hersyvien etkojen ja aluekokouksen virallisten alkusanojen jälkeen ilta pääsi käyntiin virtuaalisella tapahtuma-alustalla herkullisen ohjelmakattauksen äärellä. Näin koejäsenenä ehtoo kului niin oman kuin muiden kamareiden inspiroiviin ihmisiin tutustuen, lukuisia Linkkarikutsuja vaihtaen, Tuulian mahtavaan esityskäytäntöjen koulutukseen osallistuen. Vilkkaan verkostoivan illan viimeisteli uusien kamarilaisten maljannostajaiset avartavien ajatusten ja kokemusrikkaiden keskustelujen kera.
Lauantai-aamu valkeni varhain, vaan minä en. Varhaisaamun ohjelmaspektaakkeli ”5:55” jäi hyvästä yrityksestä huolimatta väliin viikolta kertyneen univajeen viedessä voiton. Siispä liityin linjoille virallisen osuuden alkaessa valiten päivän agendaksi työhyvinvoinnin teemojen keynotet ja koulutukset. Valinta osoittautui oivalliseksi, ja aamukahvi maistui poikkeuksellisen piristävältä Firstbeat Technologies Oy:n Janne Hautalan ajatuksia ja psykoterapeutti Hanna Markukselan lempeitä oppeja omaksuen. Kuka olisi arvannut, kuinka monta asiaa niin omassa palautumisessa, hyvinvoinnin huomioimisessa kuin koko työelämän armollisuudessa olisi vailla monenmoista hiomista ja parannusta. Yhtä kaikki, silmäavaava ymmärrys niin optimivireen tukemisesta kuin luovan ”boreoutin”, eli joutilaiden hetkien tarpeesta valoi myös toivoa siitä, että nuorkauppakamarilaisten yhteisössä jos jossakin näitä ratkaisevan tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja voidaan edistää ainutlaatuisella tavalla.
Iltapäivän koulutusten ja virkistävän ”supersankarinmetsästyksen” myötä tämä kukkuroilleen inspiroitunut ja virkeästi verkostoitunut koejäsen vaihtoi ehtymättömän kahvikupin kuplivaan Iittalaan kokousviikonlopun lähestyessä loppuaan. Sen lisäksi, että palkintogaala oli paitsi Keskuspuiston riemujuhlaa muun muassa alueen parhaana kamarina kruunaten, summasi se yhteisöllisen, valoisan ja kokemusrikkaan tapahtuman kauniilla tavalla yhteen. Niin senioreille kuin koejäsenillekään ei jäänyt epäselvyyttä siitä, että nuorkauppakamarilaiset toimivat paremman yhteiskunnan, uusien oivallusten ja elinvoimaisen elinkeinoelämän puolesta taustoista ja alueista riippumatta, kaikkina aikoina — jopa omalta kotisohvalta.