Ajankohtaista

Kansainvälisyys: matkakertomus Saksasta

Jäsenemme Tiina vieraili kesällä Saksassa aistimassa kansainvälistä JC tunnelmaa. Lue Tiinan matkakertomus 👇

Kesäkuussa osallistuin Saksassa LAKO25-tapahtumaan helteisessä Schweinfurtissa (Landeskonferenz der Wirtschaftsjunioren Bayern). Sen jälkeen kun Helsinki-Vantaa ja peruttu lento olivat jääneet taakse, kaikki sujui kuin tanssi. Junaseikkailun jälkeen ehdin vihdoin mukaan kukkapantatyöpajaan. Sitten vaihdettiin Trachten päälle ja lähdettiin yhdessä viettämään iltaa. Perjantain juhlapaikka oli luotu teollisuusalueelle konttien keskelle, jossa paikalliset herkut ja musiikki siivittivät iltaa myöhään yöhön. Uudet ystävät, nosturista roikkuva discopallo, loistava bändi ja tähtitaivas tullaan muistamaan pitkään. Samoin kuin Baijerin satueläin Wolpertinger, joka taisi jo Wienin JW Summitista asti näyttää tietä tänne. Betty II eli saamani satueläin sai nimensä uuden senaattorin mukaan.

Lauantaina osallistuin muun muassa koulutuksiin (saksaksi) sijoittamisesta ja taloudellisesta riippumattomuudesta sekä siitä, miten elämän eri osa-alueet voisi sopivasti yhdistellä. Pikaisesti ehdin pyrähtää myös kaupungilla ennen tunnelmallista big bandin tahdittamaa gaalaa. Oli hienoa nähdä palkintoseremoniassa, mitä kaikkea alueella onkaan tehty.

Sunnuntain lähtöbrunssilla pöydät notkuivat villieläinpuistossa. Onnistuin myös näkemään aivan pienen hirven vasan. Herkkujen jälkeen oli aika suunnata vähitellen kohti kotia, vaikka olisin niin mielelläni jäänyt pidemmäksikin aikaa. JCI:n I (international) on kyllä mun juttu. Ihanat, inspiroivat ja innostuneet ihmiset, kiitos LAKO2025! Opin myös uuden sanan, Herzensmensch, ja se on juuri näitä ihmisiä varten.

Kesäterveisin,
Tiina Tanninen
Made on
Tilda