Ajankohtaista

Keskuspuisto vauhditti tänäkin vuonna nuorkauppakamarilaista yrittäjyyttä



Nuorkauppakamarilaisten keksintöjä palkittiin 10 000 eurolla Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailussa lokakuussa.


Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailu on Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiön ja Keskuspuiston Nuorkauppakamarin vuosittain järjestämä kilpailu, joka kannustaa ja tukee innovaatioiden kaupallistamista ja nuorkauppakamarilaisten yrittäjyyttä ympäri Suomen. Tänä vuonna kilpailuun ilmoitettiin yli 10 yritysideaa, joista 4 parasta ideanikkaria pääsi pitchaamaan ideansa Leijonan luola -tyyliin Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiön (SKTS) edustajista koostuvalle tuomaristolle. SKTS:n tuomaristoa sitoo tiukka salassapitovelvollisuus ideoiden sisällöstä, ellei kilpailija itse anna lupaa puhua niistä julkisesti.

Voiton kilpailussa vei päihde- ja mielenterveyskasvatukseen liittyvä opetuspeli

Kilpailun pääpalkinnon, 5000 euroa, voitti valloittavalla pitchauksellaan ja kaupallisella innovaatiollaan salolainen Venla Elovaara StuDisco Oy:sta. Yhteiskunnallisesti vaikuttavan yrityksen StuDisco Oy:n keksintö on tehdä opetuspeli päihde- ja mielenterveyskasvatukseen ja kehittää tuettu työssäoppimisympäristö koulupudokkuusriskissä oleville toisen asteen opiskelijoille. Idea tuetun työssäoppimisen kehittämiseen syntyi jo vuonna 2016 ja yrityksen Venla perusti yhdessä yhtiökumppaneidensa kanssa tammikuussa 2020, jolloin liiketoimintaideaan oli tullut mukaan päihde- ja mielenterveyskasvatuspeli Kantin rakentaminen. Pelin tuotantolinjat toimii työelämänvalmennus ympäristönä mm. IT- ja media-alan opiskelijoille.

Palkinto myös keskuspuistolaiselle yrittäjälle Hanne Sudentaipaleelle

Keskuspuistoa kilpailussa edusti hienosti toiseksi sijoittanut Hanne Sudentaival. Hannen missiona on auttaa gradun tai muun opinnäytetyön kanssa tuskailevia opiskelijoita viemään projektinsa maaliin. Hannen metodologiassa yhdistyvät projektinhallinnan ja valmentavan psykologian parhaat käytännöt sekä onnistumista tulevat rutiinit ja rakenteet. Hanne on siis eräänlainen projektinhallinnan personal trainer. Hänen visionaan on luoda yhteisö, niin ettei kenenkään tarvitse enää jäädä graduprojektinsa kanssa yksin. Liikeidea pohjautuu omiin kokemuksiin: haluun jakaa kaikki se tieto mikä auttoi tai olisi auttanut oman diplomityön kirjoittamisessa. Nähtyään ilmoituksen kilpailusta Hanne päätti spontaanisti osallistua kisaan. Hyvän kokemuksen myötä Hanne kannustaa kaikki tavoittelemaan palkintosummia mielenkiintoisessa kisassa:

”On hienoa että tällaisia kilpailuja järjestetään. Kynnys lähteä kokeilemaan yrittäjyyttä on usein korkea, vaikka mielessä olisi kuinka hyvä idea. Tällaisella palkinnolla on aidosti merkitystä!”

Hanne jakaa gradu-, opiskelu- ja ajanhallintavinkkejä myös Instagramissa tilillä graducoach.

Voittajat julkistettiin juhlallisesti kansallisen vaalikokouksen iltagaalassa lokakuussa

Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailu järjestettiin perinteiseen tapaan elo-syyskuussa ja voittajat palkittiin juhlallisesti Kuopiossa kansallisen vaalikokouksen lauantai-illan gaalassa. Lavalla edustivat Matti Matikainen, Suomalaisten Keksijöiden tukisäätiön varapuheenjohtaja, kilpailun projektipäällikkö Juuso Autiosalo sekä Keskuspuiston Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Tuulia Kuusinen
Kilpailun kärkikolmikko oli:

1. sija 5000€:
Venla Elovaara

Jaettu 2. sija 2000€:
Hanne Sudentaival
Jaettu 2. sija 2000€:
Veera Anttila

3. sija 1000€:
Roberto Pihlaja



Lisää tietoa kilpailusta voit lukea kilpailun nettisivuilta ja seurata tiedotusta kilpailun Facebook-kanavalla.

Lisää tietoa:

Kilpailun projektipäällikkö, Keskuspuiston Nuorkauppakamari
Juuso Autiosalo (juuso.autiosalo@jci.fi)

Yhteistyökumppanin varapuheenjohtaja, Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiö
Matti Matikainen (msjmatikainen@gmail.com)

Made on
Tilda