Ajankohtaista

Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailun voittaja on yhteiskuluttamiseen liittyvän innovaation kehittäjä Eero Forss Auranmaan Nuorkauppakamarista

Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailu on Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiön (SKTS) ja Keskuspuiston Nuorkauppakamarin yhteistyössä järjestämä kilpailu, joka kannustaa ja tukee innovaatioiden kaupallistamista ja nuorkauppakamarilaisten yrittäjyyttä. 


”Uskomme, että tukemalla nuorkauppakamarilaisia, saamme edistettyä suomalaisia keksintöjä, yrittäjyyttä ja luotua näin myös uusia työpaikkoja Suomeen”, kertoo Matti Matikainen, SKTS:n varapuheenjohtaja.


Vuoden 2020 kilpailun voittaja, jolle Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiö (SKTS) myönsi 5000 euron suuruisen apurahan, on Eero Forss Auranmaan Nuorkauppakamarista.


Kilpailun voittaja Forss kuvailee keksintöään seuraavasti: “Innovaatiollani tullaan ratkaisemaan työkalujen yhteiskäyttö ja niihin liittyvät haasteet. Ideani perustuu yhteiskuluttamiseen. Mukaan kehittämiseen olen ottanut veljeni Lauri Forssin ja ystäväni Markus Toivaisen.”



Forss innostui lähtemään kilpailuun mukaan, kun hänen tuttavansa omasta kamarista, Auranmaan Nuorkauppakamarista, vinkkasi asiasta. “Tutkiessamme kilpailua enemmän totesin, että tätä tilaisuutta ei kannata jättää välistä”, Forss summaa voitokkaaseen päätökseen johtaneet tapahtumat. 



Forss palkittiin 5 000 euron rahapalkinnolla Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisessa vaalikokouksessa Helsingissä 10.10.2020.



Vuosittain järjestettävään kilpailuun voi osallistua niin digitaalisella kuin fyysisellä keksinnöllä. Kilpailijalla ei tarvitse olla valmiina yritystä ideansa ympärillä. Kilpailun osallistujalla voi olla joko oma yritys tai vain hyvä idea, jonka ympärille hän haluaa rakentaa liiketoimintaa.



Kilpailuun osallistumisoikeus on kaikilla Suomen Nuorkauppakamareiden jäsenillä, koejäsenillä, Senaattoreilla ja kunniajäsenillä sekä JCI Finland Foundation -lahjoittajilla. 


Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiö jakaa apurahoja ympäri vuoden ja suosittelee hakemaan apurahoja osoitteesta www.skts.fi.



Lisätiedot:

STKS:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Matikainen, msjmatikainen@gmail.com

Projektipäällikkö Tuulia Kuusinen, tuulia.kuusinen@jci.fi

Made on
Tilda